Kymmenentenä kirjana luin Marja Björkin kirjoittaman teoksen "Poika".
Teoksen nimi: Poika
Kirjailija: Marja Björk
Kustantaja: Like Kustannus Oy
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 10/12
Teos on kantaaottavaa ja todenmukaista kaunokirjallisuutta, jossa äänessä on päähenkilö itse. Kieli on erittäin selkeää, samoin rakenne. Kirja etenee hyvin johdonmukaisesti ja loppuratkaisun lukija saa selville.
Kirja kertoo teini-ikäisestä Marion- nimisestä tytöstä, joka haluaa olla poika. Häntä on pienestä pitäen kohdeltu tyttönä, vaikka hän ei koe sitä omaksi sukupuolekseen. Kotona on ongelmia äidin ja tämän miesystävien kanssa eikä velikään aivan hyväksy Marionin poikamaisuutta. Koulussa Marionin pukeutuminen ja ulkonäkö herättää ihmetystä.
Marion asuu Tikkurilassa, mutta joutuu muuttamaan äitinsä miesystävän perässä kovamaineiseen Helsingin Kallioon.
Marionin mielessä pyörii se, saako hän koskaan kumppania tai hyväksytäänkö häntä poikana. Lopulta Marion saa kuitenkin rohkeutta olla poika, hän pukeutuu ja käyttäytyy kuin pojat sekä peittää nopeasti kasvavia rintojaan parhaansa mukaan. Hänet myös hyväksytään poikaporukoihin ja hän saa ensimmäisen tyttöystävän, kuka ei tosin tiedä hänen todellista sukupuoltaan.
Marionin itsevarmuuden kasvaessa hän saa rohkeutta kertoa kumppaneilleen sukupuolestaan sekä aloittaa perheensä tuella sukupuolen muutosprosessin, tytöstä pojaksi. Nimekseen Marion vaihtaa Miro.
Keskeisiä avainkohtia teoksessa ovat muutto Kallioon, ensimmäisen tyttöystävän tapaaminen sekä sukupuolen vaihtaminen. Marionin muuttaessa Kallioon, hän saa uusia ystäviä ja kaveriporukan, jossa voi olla vapaasti oma itsensä. Eli siis mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä.
Kun Marion tapaa ensimmäisen tyttöystävänsä, hän saa kokea ensikertaa läheisyyttä tytöltä ja tuntea olevansa poika. Vaikkakaan tämä suhde ei kovin kestävä ollut, kasvattaa se Marionin itseluottamusta huomattavasti.
Tärkein avainkohta on ehdottomasti sukupuolen vaihtaminen, siinä Marion uskaltaa vihdoin tehdä jotain unelmiensa saavuttamiseksi ja olla puhtaasti se, kuka hän on. Tämä saa lukijankin pohtimaan, mikä todella on tärkeää.
Keskeisiä teemoja taas teoksessa ovat pelko, uskaltaminen ja välittäminen.
Marionissa vallitsi koko teoksen ajan pelko siitä uskaltaako hän olla mitä on ja hyväksyvätkö muut hänen päätöksensä. Pelko kuitenkin pieneni Marionin itsevarmuuden kasvaessa. Tämä pelko oli erilaista, mitä ensin sanasta pelko tulee mieleen.
Sitten uskaltaminen, teoksen pääteema. Se antaa toivoa pelon rinnalle ja tuo valonpilkahduksia Marionin tarinaan. Lopulta hänen uskaltaessa olla oma itsensä, kaikki vastoinkäymiset pyyhkiytyvät pois ja uusi elämä voi alkaa.
Lisäksi teksessa näkyy välittämistä, pienempänä teemana, mutta kuitenkin. Vaikka Marionin äiti on tehnyt virheitä, hänen käyttäytymisestään näkyy rakkaus tytärtään kohtaan, vaikka hän haluaakin olla poika. Äiti tukee Marionia täysin sukupuolen vaihtamisessa eikä anna tämän vaikuttaa heidän väleihinsä, vaikka se pelottaa häntäkin.