sunnuntai 3. joulukuuta 2017

11. Saniaislehdon salaisuudet

Yhdentenätoista kirjana luin Kati Närhen kirjoittaman teoksen "Saniaislehdon salaisuudet".

Teoksen nimi: Saniaislehdon salaisuudet
Kirjailija: Kati Närhi
Kustantaja: Kariston kirjapaino Oy
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjallisuuden laji: sarjakuva
Palautetekstin numero: 11/12

Kyseinen teos on jännityskirjallisuutta sarjakuvan muodossa. Teksti ja kuvitus ovat selkeitä ja juonen seuraaminen myös selkeää. Päähenkilön valitsema loppuratkaisu ei varsinaisesti tule kirjassa esille, mutta sille annetaan suuntaa.

Teoksen päähenkilö on nuori vanhempansa menettänyt Agnes-niminen tyttö, joka asuu isoäitinsä kanssa. Agnesille ei olla koskaa kerrottu hänen vanhempiensa kohtalosta, muuta kuin, että he menehtyivät puhtaassa onnettomuudessa. Agnesia epäilyttää kovin salailu ja hänellä onkin ajatus siitä, että vanhempien kohtaloon liittyy jotain muutakin. 
Agnesin elämä ei ole kovin helppoa, hänellä on vain yksi ystävä eikä rakkauselämässäkään ole kehumista. Hän ei ole täysin varma itsestään eikä siitä kuka hän oikein on tai haluaisi olla.
Agnes pääsee koulun kautta töihin alusvaateliikkeeseen, jossa hän tapaa epäilyttävän naisen. Tämä jää mietyttämään häntä kovin. Myöhemmin Agnes saa kirjeen, jossa kerrotaan salaperäisesti vain osoite. Uteliaana Agnes ei malta olla seuraamatta vaistoaan ja lähtee kohti kirjeessä mainittua osoitetta. Näin hän löytää tätinsä, mummin lisäksi ainoan sukulaisensa. Täti kertoo Agnesille paljon hänen kaipaamiaan tietoa onnettomuudessa menehtyneistä vanhemmista. Vanhempien kohtalo itsessään jää silti vielä epäselväksi, mutta Agnes tyytyy tietoon siitä, millaisia he ovat eläessään olleet ja että hänellä on ihana mummi ja täti.


Keskeisiä avainkohtia teoksessa ovat työ alusvaateliikkeessä sekä tädin löytäminen.
Agnesin päästessä töihin alusvaateliikkeeseen, hän tuntuu ensikertaa panostavan johonkin, koska hän tuntee itsensä tärkeäksi. Täällä hän tapaa myös naisen, jonka avulla myöhemmin löytää tätinsä.

Tärkein avainkohta teoksessa on ehdottomasti tädin löytäminen. Tällöin Agnes pääsee huomattavasti lähemmäs lopullista päämääräänsä eli selvittämään vanhempiensa taustoja ja löytämään ihmisen, jonka kanssa hän omaa yhteisiä geenejä.

Teoksen tärkeimpiä teemoja ovat uteliaisuus, epävarmuus ja tukahdutetut tunteet.
Agnes on perusluonteeltaan erittäin utelias ja tuntee palavaa halua selvittää vanhempiensa kohtalo. Uteliaisuus vie Agnesia moniin kommelluksiin ja lopulta vastausten eli tädin luo.
Keskeisimpänä teemana on Agnesin vahvana kokema epävarmuus itsestä. Hän yrittää olla ulkokuoreltaan vahva, mutta sisimmässään kamppailee siitä, kuka hän on. Menneisyys on vahva osa Agnesta ja kun se ei ole varmasti tiedossa, ei tiedä mitä tulisi tulevaisuudeltakaan odottaa taikka vaatia. Tämä teema kannustaa lukijaakin tutkimaan sisintään ja perehtymään elämän kiemuroihin syvemmin.

Lisäksi sitten epämääräisempänä teemana on tukahdutetut tunteet. Agnes ei uskalla missään vaiheessa näyttää suruaan vanhempien kohtalosta tai ihastumisiaan miespuolisiin henkilöihin, vaikka sisällään kokee ne vahvasti. Hän haluaa vain näyttää olevansa kova ja pitää tunteet sisällään, jolloin ne tosin pääsevät patoutumaan.

torstai 23. marraskuuta 2017

10. Poika

Kymmenentenä kirjana luin Marja Björkin kirjoittaman teoksen "Poika".

Teoksen nimi: Poika
Kirjailija: Marja Björk
Kustantaja: Like Kustannus Oy
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 10/12

Teos on kantaaottavaa ja todenmukaista kaunokirjallisuutta, jossa äänessä on päähenkilö itse. Kieli on erittäin selkeää, samoin rakenne. Kirja etenee hyvin johdonmukaisesti ja loppuratkaisun lukija saa selville.

Kirja kertoo teini-ikäisestä Marion- nimisestä tytöstä, joka haluaa olla poika. Häntä on pienestä pitäen kohdeltu tyttönä, vaikka hän ei koe sitä omaksi sukupuolekseen. Kotona on ongelmia äidin ja tämän miesystävien kanssa eikä velikään aivan hyväksy Marionin poikamaisuutta. Koulussa Marionin pukeutuminen ja ulkonäkö herättää ihmetystä.
Marion asuu Tikkurilassa, mutta joutuu muuttamaan äitinsä miesystävän perässä kovamaineiseen Helsingin Kallioon.
Marionin mielessä pyörii se, saako hän koskaan kumppania tai hyväksytäänkö häntä poikana. Lopulta Marion saa kuitenkin rohkeutta olla poika, hän pukeutuu ja käyttäytyy kuin pojat sekä peittää nopeasti kasvavia rintojaan parhaansa mukaan. Hänet myös hyväksytään poikaporukoihin ja hän saa ensimmäisen tyttöystävän, kuka ei tosin tiedä hänen todellista sukupuoltaan.
Marionin itsevarmuuden kasvaessa hän saa rohkeutta kertoa kumppaneilleen sukupuolestaan sekä aloittaa perheensä tuella sukupuolen muutosprosessin, tytöstä pojaksi. Nimekseen Marion vaihtaa Miro.


Keskeisiä avainkohtia teoksessa ovat muutto Kallioon, ensimmäisen tyttöystävän tapaaminen sekä sukupuolen vaihtaminen. Marionin muuttaessa Kallioon, hän saa uusia ystäviä ja kaveriporukan, jossa voi olla vapaasti oma itsensä. Eli siis mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä.
Kun Marion tapaa ensimmäisen tyttöystävänsä, hän saa kokea ensikertaa läheisyyttä tytöltä ja tuntea olevansa poika. Vaikkakaan tämä suhde ei kovin kestävä ollut, kasvattaa se Marionin itseluottamusta huomattavasti.
Tärkein avainkohta on ehdottomasti sukupuolen vaihtaminen, siinä Marion uskaltaa vihdoin tehdä jotain unelmiensa saavuttamiseksi ja olla puhtaasti se, kuka hän on. Tämä saa lukijankin pohtimaan, mikä todella on tärkeää.

Keskeisiä teemoja taas teoksessa ovat pelko, uskaltaminen ja välittäminen.
Marionissa vallitsi koko teoksen ajan pelko siitä uskaltaako hän olla mitä on ja hyväksyvätkö muut hänen päätöksensä. Pelko kuitenkin pieneni Marionin itsevarmuuden kasvaessa. Tämä pelko oli erilaista, mitä ensin sanasta pelko tulee mieleen. 

Sitten uskaltaminen, teoksen pääteema. Se antaa toivoa pelon rinnalle ja tuo valonpilkahduksia Marionin tarinaan. Lopulta hänen uskaltaessa olla oma itsensä, kaikki vastoinkäymiset pyyhkiytyvät pois ja uusi elämä voi alkaa.
Lisäksi teksessa näkyy välittämistä, pienempänä teemana, mutta kuitenkin. Vaikka Marionin äiti on tehnyt virheitä, hänen käyttäytymisestään näkyy rakkaus tytärtään kohtaan, vaikka hän haluaakin olla poika. Äiti tukee Marionia täysin sukupuolen vaihtamisessa eikä anna tämän vaikuttaa heidän väleihinsä, vaikka se pelottaa häntäkin.


tiistai 10. lokakuuta 2017

9. Nukkuu lapsi viallinen

Yhdeksäntenä kirjana luin teoksen nimeltä "Nukkuu lapsi viallinen", jonka on kirjoittanut Siiri Enoranta.

Teoksen nimi: Nukkuu lapsi viallinen
Kirjailija: Siiri Enoranta
Kustantaja: Robustos
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 9/12

Teos on fiktiivistä kaunokirjallisuutta, jossa on ulkopuolinen kertoja. Kieli ja kappalejaot ovat selkeitä sekä päähenkilön kohtalo on melko selvästi avattu lopussa.

Kirja kertoo nuoresta Sonia nimisestä tytöstä, joka asuu perheensä kanssa maatilalla. Sonian perhe on muuttunut sodan jälkeen huomattavasti tai ainakin äidistä on tullut poissaoleva. Joten tärkeimpiä henkilöitä Sonialle on hänen veljensä Topias sekä perheen hevonen Karpalo.
Sonia rakastaa heinien sekaan hyppelyä tallissa sekä juoksemista Topiaksen kanssa. Hänelle iskee kuitenkin kova yskä, joka kovasta peittelystä huolimatta paljastuu pian tuberkuloosiksi. Perheenjäsenten tästä kuullessa he menevät tolaltaan ja ovat lähettämässä Soniaa parantolaan.
Sairastaessaan Sonia kokee seikkailun oman enkelinsä kanssa. Enkeli ilmestyy monesti Sonian sängynpäätyyn odottamaan häntä ja yhdellä kerralla kaappaa tytön mukaansa. He vaeltavat pitkin taivasta ja Sonia pääsee näkemään kun enkeli hakee muita kuolleita lapsia maasta taivaaseen. Sonia pelkää valtavasti kuolleensa, mutta näin ei ole. 
Sonia on joutunut taivaan porteille syyttä, joten muut enkelit ehdottavat hänen tappamistaan, koska hän tietää liikaa. Sonian oma enkeli päättää kuitenkin pelastaa Sonian menemällä itse taivaaseen ja parantaa tytön reikäset keuhkot lähtiessään.
Sonian palatessa omaan kehoonsa ja omaan huoneeseensa, hän huomaa tervehtyneensä. Etenkin Topias on pakahtua onnesta Sonian parantumisen johdosta.

Teoksen keskeisiä avainkohtia ovat muun muassa Sonian sairastumisen paljastuminen, hänen seikkailunsa taivaassa sekä parantuminen.
Vasta Sonian sairastumisen paljastuttua vanhemmat alkavat kiinnittämään häneen huomiota ja perheenjäsenten keskinäiset välit rupeavat rakoilemaan. Samalla Sonia alkaa todella pelätä kuolemaansa. 
Teoksen tärkein avainkohta on Sonian seikkailu enkelin matkassa, jolloin hän tutustuu ajatukseen kuolemasta sekä oppii monia uusia asioita taivaasta. Kirjan juoni perustuu vahvasti tähän seikkailuun.
Parantuminen taas sinetöi Sonian kohtalon ja toi ilon pilkahduksen kirjan muuten kovin karuun tunnelmaan. Tällöin kaikki Sonian kokema pelko pyyhkiytyy pois.

Keskeiset teemat teoksessa ovat pelko, toivo, kaipuu sekä helpotus.
Keskeisin teema on pelko, jota Sonia kokee lähes kokoajan sairauden aikana. Hän pelkää kovasti kuolevansa sekä enkelin riistävän Topiaksen häneltä. Sonian kokema pelko saa lukijankin arvostamaan elämän pieniä asioita.
Toivo on myös vahvasti läsnä Sonian elämässä. Hänessä itää valtavan pelon rinnalla pieni toivonkipinä parantumisesta ja siitä, että hän saisi vielä joskus kirmata pelloilla Topiaksen kanssa. Ajatus juurikin tästä toivonkipinästä pitää lukijan jännittyneenä ja mukana juonen kulussa. Kaipuu näkyy parhaiten Topiaksen ja Sonian välisessä sisarussuhteessa.
Helpotusta teoksessa ei esiinny muuta kuin ihan teoksen lopussa, Sonian parantuessa. Se ei ollut oikeastaan kovin odotettua lukijan silmissä, lopun olisi arvannut olevan aivan toisenlainen.

tiistai 5. syyskuuta 2017

8. Salainen päiväkirja eläintiloilta

Kahdeksantena kirjana luin Eveliina Lundqvistin kirjoittaman teoksen "Salainen päiväkirja eläintiloilta".

Teoksen nimi: Salainen päiväkirja eläintiloilta
Kirjailija: Elina Lunqvist
Kustantaja: Into
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 8/12

Teos on tietokirjallisuutta ja siinä kertojana on kirjan kirjoittaja. Kirjan rakenne on selkeä ja paino on kantaaottavuudessa.

Kirja kertoo nuoren naisen kokemuksista eläintiloilla. Kirjoittaja on vegaani ja puolustaa eläinten oikeuksia. Kirjassa käydään läpi sikalat, navetat, kanalat sekä lampolat. Päähenkilö kertoo kokemistaan asioista niitä yhtään kaunistelematta. Eläinten huonot olot tulevat selvästi esille, kuinka niitä laiminlyödään, satutetaan ja pidetään massana. 
Hän käy monta kertaa läpi myös omaa minuuttaan ja sitä muuttuuko se kokemuksien myötä. Voiko eläinten kiduttamiseen turtua? Ei ainakaan toivottavasti.
Eläiontilallisia arvostellaan vahvasti, tai ei oikeastaan heitä ihmisinä vaan heidän tekojaan.

Teoksessa avainkohtia ei ole kovin montaa, mutta yksi avainkohta on se, kun kirjoittaja menee eläinten turvakotiin kirjan lopulla. Tämä siksi, koska koko kirjan ajan hän on nähnyt eläinten kärsivän eikä hän ole voinut tehdä asialle mitään. Mutta vihdoin hän pääsee näkemään eläinten oikein kohtelua ja todella tuntemaan jokaisen eläimen persoonan. 

Teoksen keskeisiä teemoja ovat oikeudenmukaisuus, kärsimys ja omatunto. Rankkoja teemoja kaikki, mutta niinhän kantaanottavissa teoksissa usein on. Kirjoittaja pyrkii saavuttamaan jatkuvasti oikeutta eläimille ja asettaa ihmiset niiden asemaan. Usein teoksessa tapahtuu myös jonkinlaista syyttelyä ja sitä, että eivätkö eläintilalliset ja lihansyöjät tunne yhtään huonoa omaa tuntoa. 

Teoksessa pyritään kantaanottavuuteen, joka toimii hyvin painotettujen teemojen ansiosta. Etenkin kärsimys teemana herättää lukijassa paljon mielipiteitä ja tunteita. Aiheet käsitellään vaikeiden teemojen kautta, jolloin kantaanottavuudesta voi jopa olla jotain hyöytyä.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

7. Mehiläisten kuolema

Seitsemäntenä kirjana luin Lisa O'Donnel:n kirjoittaman teoksen "Mehiläisten kuolema"

Teoksen nimi: Mehiläisten kuolema
Kirjailija: Lisa O'Donnel
Kustantaja: Moreeni
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 7/12

Teos on kaunokirjallisuutta ja siinä kertojina toimivat kolme päähenkilöä, jotka siis vuorotellen kuvailevat asioiden kulkua. Lopussa selkeytyy melko selvästi, mitä pää henkilöille tulee tapahtumaan tai ainakin mihin suuntaan heidän elämänsä on menossa.

Kirja kertoo teini-ikäisistä siskoksista eli Nellystä ja Marniesta. Tyttöjen vanhemmat ovat pahasti huumekoukussa eikä heistä ole ollut lapsistaan huolehtimaan. Tyttöjen äiti tappaa heidän isänsä ja sen jälkeen itsensä. Joten tytöt joutuvat pahan paikan eteen, koska he eivät haluaisi joutua huostaan. Ainoaksi ratkaisuksi siis jää vanhempien hautaaminen heidän pihalleen ja väittäminen, että he ovat lomamatkalla Turkissa eikä paluusta ole tietoa.
Tyttöjen naapurissa asuu vanhahko mies, nimeltään Lennie, joka haluaa auttaa tyttöjä siivilleen. Niimpä hän ottaa heidät luokseen asumaan ja passaa heitä. Silti tytöt tekevät kaikkensa ettei salaisuus heidän vanhemmistaan paljastuisi, vaikka he ovatkin kiitollisia Lennien avusta.

Myöhemmin Lennien koira paljastaa isännälleen ruumiiden olinpaikan, mutta Lennie haluaa suojella tyttöjä. Joten kun Lenniellä todetaan parantumaton syöpä, hän haluaa ennen vääjäämätöntä kuolemaansa tehdä tytöille viimeisen palveluksen. Hän väittää itse murhanneensa tyttöjen vanhemmat.
Marnien ja Nellyn elämään ilmestyy yhtäkkiä mies nimeltä Robert Mc'Donald, joka paljastuu heidän isoisäkseen. Etenkään Marnie ei voi sietää tätä kovasti pomottelevaa miestä, jonka luokse he Lennien kuoltua joutuvatkin asumaan.
Isoisä määräilee tyttöjen jokaista liikettä ja kieltää heiltä lopulta ystävien tapaamisenkin. Joten tytöt päättävät paeta. He suunnittelevat pakoaan ja pakkaavat mukaan kaiken tarpeellisen, myös heidän vanhemmiltaan jääneet huumekaupasta saadut rahat. Mutta juuri kun he ovat pakenemassa, heidän isoisänsä saa heidät kiinni itseteossa. Lopulta tytöt kuitenkin pääsevät tuttaviensa avulla pakoon ja pääsevät vihdoinkin viettämään rauhaisaan paikkaan ansaitsemaansa nuoruutta.


Teoksen avainkohtia ovat se, kun tytöt muuttavat Lennien luokse asumaan sekä se, kun Lennie saa selville tyttöjen vanhempien kohtalon.
Ensimmäinen sen takia, koska silloin tytöt luovat vasta ensimmäisen oikean ihmissuhde kontaktin aikuisen ihmisen kanssa. He saavat tutustua ihmiseen, keneen voi aina luottaa. Mutta sen myötä myös vanhempien kohtalo alkaa valjeta.
Toinen taas sen takia, koska vanhempien kohtalon selvittyä, Lennie pystyy vasta todella auttamaan tyttöjä. Tällöin hänelle valkenee koko totuus, miksi tytöt majailevat hänen luonaan ja mitä naapureille onkaan tapahtunut.


Teoksessa keskeisiä teemoja ovat pettäminen, pelko, välittäminen sekä epätoivo.
Tyttöjen vanhemmat ovat aiheuttaneet heille valtavan pettymyksen monessakin mielessä, joka onkin teoksessa keskeisimpiä aiheita.
Yleisimpiä tunteita tytöillä teoksessa on pelko ja epätoivo. He joutuvat pelkäämään tulevaisuutensa puolesta ja toistensa puolesta lähes kokoajan. Lisäksi heitä kalvaa epätoivo siitä, saadaanko heidän salaisuutensa joskus selville ja kannattaako sitä ylipäänsä salata läheisimmiltäkin ihmisiltä.
Vaikka teoksen teemat ovat pääasiassa jollain tapaa negatiivisia, niin pieni valon pilkahdus on välittäminen eli tyttöjen suhde Lennieen. Lennie haluaa vilpittömästi pitää heistä huolta ja hänestä muodostuukin tytöille yksi elämän tärkeimmistä henkilöistä.


Teoksessa käsitellään paljon vaikeita aiheita ja teemoja, jotka varmasti koskettavat monia. Teos saa lukijan ajattelemaan tosissaan, mutta se antaa jossain määrin myös toivoa. Eli vaikka asiat menisivät kuinka huonosti, aina on mahdollisuus parempaan elämään ja siihen, että kaikki kääntyy parhain päin. Kaiken kurjuuden jälkeen, kirjan loppu onkin onnellinen.

torstai 6. heinäkuuta 2017

6. Jäniksen vuosi

Kuudentena luin Arto Paasilinnan kirjoittaman kirjan "Jäniksen vuosi".

Teoksen nimi: Jäniksen vuosi
Kirjailija: Arto Paasilinna
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 1985
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 6/12

Teos on humoristista kirjallisuutta ja siinä on ulkopuolinen kertoja. Kirjan rakenne on selkeä ja tekstiä on helppo seurata. Lopussa annetaan osviittaa päähenkilöiden tulevaisuudesta, mutta sitä ei kuitenkaan täysin kirkasteta.

Kirja kertoo toimittaja Vatasen ja hänen matkakumppanin, jäniksen seikkailuista. Vatanen on toimittajana lehdessä ja työmatkalla hän törmää autolla jäniksen poikaseen. Vatanen etsii jäniksen, hoitaa sen vahingoittuneen käpälän ja ottaa tämän hoidokikseen.
Vatanen päättää täten erota vaimostaan ja aloittaa irtolaisen elämän jäniksen kanssa.
Kirjan aikana Vatanen ja jänis joutuu monenmoisiin kommelluksiin. On tulipaloja, juhlia, kihlautuminen, karhujahtia sekä ongelmia virkavallan kanssa.
Vatanen saa matkallaan niin ystäviä kuin vihamiehiäkin. Kaikista kommelluksista selvitään ja lopulta Vatanen joutuu karhua takaa hiihtäessään Neuvostoliiton maille ja sitä kautta vangituksi.
Hänet siirretään Suomeen vankilaan ja päätetään tuomita kaikista pienistä rötöstelyistä, joita onkin matkan aikana kertynyt. Eläimen hallussapito ilman lupaa, pahoinpitely, laiton karhunmetsästys, Suomen ja Neuvostoliiton rajan laiton ylitys sekä aviorikos, ovat muun muassa näitä rikkomuksia.
Kun Vatanen ei saakaan jänistä seurakseen vankilaan, hän päättää kopata jäniksen mukaansa ja kävellä vankilan seinien läpi ulos vapauteen, vartijat olivat jähmettyneitä eivätkä toimineet mitenkään estääkseen Vatasta.

Teoksen avainkohtia ovat jäniksen löytyminen sekä Vatasen vangitseminen.
Kun jänis löytyy, Vatasen matka todellisuudessa alkaa. He kokevat jäniksen kanssa paljon ja jänis on oleellisena osana Vatasen arkea, heistä tulee todella hyvät ja erottamattomat ystävykset.
Ja sitten, kun Vatanen vangittiin, tuli vasta ilmi, että Vatanen on todella tehnyt vakavampiakin rikkomuksia. Niistä ei puhuttu teoksen aikana, ne vain ikään kuin sulautuivat muiden kommellusten lomaan.

Teoksessa keskeisiä teemoja ovat ystävyys, oikeudenmukaisuus sekä anteliaisuus.
Teoksen keskeisin teema on ystävyys, mikä näkyy pääasiassa jäniksen ja Vatasen välille kehkeytyvässä suhteessa. He turvautuvat molemmat toisiinsa eivätkä hylkää toisiaan pahankaan paikan tullen.
Oikeudenmukaisuus on myös tärkeä teema, se näkyy parhaiten teoksen lopussa. Eli kun Vatanen vangitaan, niin tulee korostetuksi, kuinka tärkeää olisi noudattaa lakeja ja toimia niiden mukaan. Vaikkakin Vatanen on toiminut niinkuin parhaaksi on nähnyt eikä aiheuttanut kenellekään aiheetonta kärsimystä, niin silti teoistaan joutuu vastuuseen.
Sitten kolmantena keskeisenä teemana on anteliaisuus. Se näkyy teoksessa parhaiten siinä, miten anteliaasti ja vieraanvaraisesti kaikki ottavat Vatasen vastaan, jos hän tulee pyytämään heiltä yösijaaa tai jotakin muuta tarpeellista.

Teoksen kulun kannalta tärkeimmät teemat ovat ystävyys ja oikeudenmukaisuus. Vatasen ja jäniksen välinen ystävyys on teoksessa pääosassa, se tuo lukijalle lämpimiä tunnetiloja kaiken ristiriitaisuuden ja huumorin keskellä
Oikeudenmukaisuus taas määrittää teoksen sanomalle jonkin tarkoituksen. Vatanen on hyväntahtoinen, mutta silti joutuu vastaamaan teoistaan. Lukijalle saattaa ollakin hieman yllätys, miten kirja tulee loppujen lopuksi päättymään.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

5. Kuninkaan lohikäärme

Viidentenä kirjana luin Naomi Novikin teoksen "Kuninkaan lohikäärme".

Teoksen nimi: Kuninkaan lohikäärme
Kirjailija: Naomi Novik
Kustantaja: WS Bookwell Oy
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 5/12

Teos on fantasiakirjallisuutta ja siinä on ulkopuolinen kertoja. Kirjassa on selkeä rakenne ja kappalejako. Lopussa ei kerrota tarkasti miltä päähenkilön tulevaisuus tulee näyttämään, mutta epilogissa sekin selviää jotenkuten.

Kirja kertoo Laurence- nimisestä englantilaisesta laivastoupseerista, joka saa meritaistelussa voitettuaan haltuunsa Ranskan kuninkaalle tarkoitetun lohikäärmeen munan. Laurencesta tulee munasta kuoriutuneen lohikäärmeen kapteeni ja hän nimeää lohikäärmeen Temeraireksi. Lohikäärmeen ja Laurencen välille kehittyy hyvin läheinen suhde.
Laurence joutuu jättämään aikaisemman elämänsä laivastoupseerina ja liittymään ilmavoimien lentäjäksi. Hänet lähetetään lohikäärmeineen koulutukseen, jossa he valmistautuvat muiden kapteenien ja lohikäärmeiden kanssa taisteluun Ranskaa vastaan.
Temeraire paljastuu erittäin harvinaiseksi kiinalaiseksi lohikäärmeeksi ja lopulta se pystytään erittelemään kaikkein arvokkaimmaksi lajiksi, taivaslohikäärmeeksi.
Englannin jouduttua taisteluun Ranskan kanssa, lohikäärmeet sotivat ilmassa kapteenit ja miehistä selässään toisiaan vastaan. Vaikka Ranskalla oli suuri ylivoima, Englanti pystyi voittamaan tappelun eivätkä he menettäneet maataan. Suuri osa lopputuloksesta oli Laurencen ja Temerairen ansiota.

Teoksen avainkohtia ovat Temerairen kuoriutuminen sekä Ranskan kukistaminen suuressa taistelussa.
Kun Temeraire kuoriutui, myös Laurence tulevaisuus määräytyi uudelleen. Hän joutui jättämään työnsä, perheensä ja sitoutumaan loppuiäkseen lohikäärmeen kapteeniksi. Joten kyseinen tapahtuma oli kirjan juonen kulun kannalta se merkittävin.
Kirjassa keskityttiin pääosin Ranskan ja Englannin tulehtuneisiin väleihin ja valmistauduttiin vahvistamalla lohikäärme- voimia, suureen taisteluun. Joten kun tämä taistelu tuli ja se voitettiin, Englannin hallinto ja ilmavoimat saivat vihdoin hengähtää.

Teoksen  teemoja ovat uskollisuus, luottamus, valta sekä arvojärjestys.
Uskollisuus on teoksen keskeisin teema, koska se näkyy hyvin Laurencen ja Temerairen välisessä ystävyydessä. Laurencelle Temeraire on kaikki kaikessa eikä hän tekisi mitään, mikä saattaisi vahingoittaa sitä. Ja vaikka Temeraire ottaa muuten käskyjä hyvin vastaan, se ei suostu tekemään mitään mikä vaarantaisi Laurencen hengen, vaikka se olisikin yhteiseksi hyväksi. He ovat ikuisia ystäviä. Ja tähän samaan kiteytyy myös toinen teemoista eli luottamus.
Teoksessa näkyy vahvasti valta ja arvojärjestys. On hyvin selvästi eritelty, ketä arvostetaan ja kenellä on eniten valtaa. Suuremmassa asemassa olevia tulee tervehtiä miltei kuninkaallisesti ja etenkin totella heidän käskyjään. Alamaisten on siis alistuttava, mutta valtaa pitävät eivät silti saa kohdella heitä huonosti.

Kaikki yllämainitsemistani teoksen teemoista ovat juonen kulun kannalta tärkeitä. Uskollisuus ja luottamus ovat läsnä teoksessa kokoajan ja osaltaan teos seuraa myös niiden kehittymistä ajan kuluessa. Nämä kaksi teemaa tuovat teokseen kaiken taistelun keskelle lämpöä, jonka lukijakin voi havaita.
Valta ja arvojärjestys taas ovat vähän vanhoillisempia teemoja, mutta niilläkin on oma roolinsa juonen kulussa. Etenkin arvojärjestys henkilöiden välillä, määrittää suuren osan heidän toiminnastaan. Se antaa teokseen hieman kantaa ottavampaa puolta eli onko oikeutettua käyttää asemaansa muiden alistamiseen.

tiistai 30. toukokuuta 2017

4. Kehä

Neljäs kirja, jonka luin oli Tiitu Takalon kirjoittama teos "Kehä".

Teoksen nimi: Kehä
Kirjailija: Tiitu Takalo
Kustantaja: Suuri kurpitsa (sarjakuvakustantamo)
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjallisuuden laji: sarjakuva
Palautetekstin numero: 4/12

Teos on pääosin fantasiakirjallisuutta ja sen tyylinä on käytetty sarjakuvaa. Varsinaista kertojaa kirjassa ei ole, vain itse henkilöt puhuvat dialogina. Kirjan rakenne on selkeä ja kuvaruudut ovat helposti luettavissa. Lopussa ei tarkasti kerrota, miten päähenkilöiden tulee käymään, annetaan vain suuntaa heidän kohtaloilleen.

Lyhykäisyydessään kirja kertoo nuoresta Julia- nimisestä tytöstä, joka harrastaa nyrkkeilyä. Julian äiti on hyvin kontrolloiva häntä kohtaan ja siksi Julia hakee usein turvaa nyrkkeilykehästä. Kirjan alussa Julia seurustelee Eetun kanssa, mutta heidän suhteessaan ei ole tarpeeksi intohimoa ja Eetu tuntuu haluavan vain seksiä.
Nyrkkeilysalilla Julia tapaa viehättävät tytön, nimeltään Alexandra "Alex" ja he ystävystyvät, lopulta rakastuvat toisiinsa. Toki heilläkin on erimielisyytensä, mutta he tuntevat itsensä toistensa seurassa arvostetuiksi.
Myöhemmin tytöt joutuvat ottelemaan nyrkkeilykehässä vastakkain ja he joutuvat lyömään toisiaan, mikä on molemmille heistä hyvin vaikeaa.


Teoksen yhtenä avainkohtana on varmasti se, kun Julia tapaa Alexin ja he alkavat tuntea vetovoimaa toisiaan kohtaan. Siinä Julia pääsee irti äitinsä kahleista ja uskaltaa olla avoimesti sitä, mitä oikeasti on.
Toisena merkittävänä avainkohtana toimii se, kun Julia joutuu ottelemaan kehässä Alexia vastaan. Siinä he ottavat vihdoin mittaa toisistaan ja arvioivat sitä, missä tilanteessa toista saa lyödä ja jos hän on läheinen ihminen, onko se silloin vieläkin vaikeampaa.


Teoksessa keskeisiä teemoja ovat rakkaus, kunnioitus, väkivalta sekä uskaltaminen.
Rakkaus on tässäkin teoksessa pääteemana, teos pyörii pääosin Julian ja Alexin suhteen ympärillä. 

Sitten yksi aika vahva teema on myös kunnioitus. Mikä näkyy monessakin kohtaa, kun toista täytyy kunnioittaa ja etenkin itseään ja omia tarpeitaan.
Väkivalta itsessään ei ole teoksessa teemana, mutta sen oikeanlainen käyttö on. Teoksessa pohditaan, saako väkivaltaa käyttää missään tilanteissa. Esimerkiksi kun tytöt joutuvat ahdistelun uhreiksi, onko oikein käyttää väkivaltaa itsepuolustuksena. 
Sitten viimeisenä olennaisena teemana uskaltaminen, joka liittyy teoksessa pääosin oman identiteettinsä tunnustamiseen. Eli, että uskaltaa olla oma itsensä, vaikka ei olisikaan välttämättä niinkuin kaikki muut. 

Kaikki teoksen keskeisimmät teemat vievät omalta osaltaa juonen kulkua eteenpäin. Rakkaus vahvistaa lukijan lukukokemusta, kokoajan saa jännittää, säilyykö tyttöjen välinen suhde lämpimänä. Väkivallan ja sen oikean käytön pohtiminen taas antaa aihetta miettiä ja saa lukijankin pohtimaan, mikä on oikein ja milloin. 
Kunnioitus ja uskaltaminen eivät ole nykyajan teoksissa niin suuressa roolissa yleensä, kuin kaksi edellistä. Tässä teoksessa niillä oli kuitenkin iso rooli. On tärkeää pohtia millainen kunnioitus on hyväksyttävää ja milloin itsensä kunnioittaminen voi mennä yli. Samoin uskaltamisen kanssa, teoksessa tulee hyvin ilmi, miten kannattaa olla piittaamatta muiden mielipiteistä ja olla rohkeasti sitä mitä on. 

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

3. Delirium - Rakkaus on harhaa

Kolmantena luin Lauren Oliverin kirjoittaman teoksen "Delirium - Rakkaus on harhaa".

Teoksen nimi: Delirium - Rakkaus on harhaa
Kirjailija: Lauren Oliver
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2011
Kirjallisuuden laji: romaani
Palautetekstin numero: 3/12

Kyseinen teos on kaunokirjallisuutta, tarkemmin draamaa. Teoksen kertojana on minä- kertoja eli päähenkilö. Kirjan rakenne on selkä, kappale jaot ovat selkeitä ja teksti jakautuu loogisesti.
Päähenkilön tulevaisuus on jätetty teoksessa lukijan tulkinnan varaan.

Kirja kertoo 17-vuotiaan Lena Halloway nimisen tytön elämästä, Portlandissa, maailmassa, jossa rakkaus (delirium nervosa) on tappavaksi luokiteltu sairaus. 18-vuotiaana Lenalla olisi edessään proseduuri eli leikkaus, jossa aivoja käsitellään niin, että ihminen unohtaa menneen elämänsä kontaktit eikä pysty koskaan rakastamaan ketään.
Lenan molemmat vanhemmat ovat menehtyneet delirium nervosaan, tai niin hänelle ainakin uskotellaan. Hän asuu Carol- tätinsä luona.
Lenalle valitaan pari ja hänen proseduuriinsa olisi enää pari kuukautta, mutta yllättäen hän saa delirium nervosa tartunnan eli rakastuu Alex nimiseen poikaan ja toteaa, ettei missään nimessä halua elää ilman häntä. Joten he päättävät yrittää karata Korpeen, paikkaan joka on yhteiskunnan ulkopuolella.
Lopulta vain Lena pääsee aidan toiselle puolelle, Alexin merkittävän uhrauksen ansiosta.

Teoksen avainkohta on, kun ennen niin viaton ja yhteiskunnan sääntöjä sokeasti noudattava tyttö, uskaltaa heittäytyä mielihalujensa vietäväksi, vaikka se voisi viedä häneltä pahimmassa tapauksessa vaikka hengen. Eli se, kun Lena rakastuu Alexiin ja halusi keinolla millä hyvänsä olla hänen kanssaan.
Toisena avainkohtana on, kun Lena kuulee Alexin kautta, että hänen kauan kuolleeksi uskoteltu äitinsä on ollut koko ajan Kryptassa eli vankilassa. Ja hänen läheisimmät sukulaiset ovat tienneet asiasta kokoajan eivätkä ole silti kertoneet hänelle.
Siksi nämä kohdat, koska niissä avautuu viimein päähenkilön todelliset motiivit ja mitä hän haluaa elämältään. Ilman näitä tapahtumia, tuskin oltaisiin päädytty samaan lopputulemaan.

Teoksen keskeisiä teemoja ovat rakkaus, uhraaminen, valehtelu, valta sekä ystävyys.
Ehdoton pääteema on rakkaus, joka näkyy erityisesti Lenan ja Alexin välisessä suhteessa. Uhraaminen taas näkyy parhaiten teoksessa siinä, kun Alex uhraa oman henkensä Lenan vuoksi, että tämä pääsee pakenemaan.
Valehtelu näkyy vahvasti koko teoksen aikana, kun yhteiskunnan jokainen taho valehtelee ulkomaailmasta kansalaisille päin naamaa. Ja lisäksi kun Lenalle selviää, että hänen äitinsä onkin elossa eikä kukaan ole kertonut hänelle mitään, vaan valehdellut hänen äitinsä olevan kuollut.
Valta näkyy teoksessa siinä, että virkavalta pyrkii vahvasti rajoittamaan ihmisten elämää ja kaikki valta on heillä, jota he käyttävät rutkasti myös väärin.
Teoksen keskeisimmistä teemoista ehkä pienin, mutta kuitenkin oleellinen teema on ystävyys. Lenan ja Hanan välinen ystävyyssuhde on kestänyt läpi heidän elämän ja hekin tekisivät toistensa puolesta mitä vaan, vaikka harvoin kertovatkin kuinka paljon merkitsevät toisilleen.

Rakkaus on hyvin yleisesti käytetty teema kirjoissa ja uhraaminen tekee siitä vielä koskettavampaa ja mielenkiintoisempaa. Lenan rakkaus Alexiin ja toisinpäin on mittamaattoman arvokasta ja se saa lukijankin ajattelemaan tulevaisuuttaan. Etenkin valehtelu, valta ja ystävyys ovat nykyäänkin keskeisiä teemoja. Teoksessa valehtelulla pyritään suojelemaan sekä myös vahingoittamaan, mutta ihmiset eivät ole tietoisia aiheuttamistaan vahingoista, vaan kokevat valehtelun pienempänä pahana. Valehtelu kuitenkin mielestäni ei ole kummassakaan tapauksessa oikeutettua, koska ihmiset ansaitsevat kuulla totuuden ja koen tässä, suojelemisen olevan vain tekosyy. Samoin valta, sitä käytetään väärin, mutta ihmisten suojelemiseksi, tai ainakin näin luullaan. Valta herättää aina ristiriitaisia tunteita, sillä se on pois yleensä heikommilta. Sitten vielä ystävyys, se on kirjassa esillä puhtaana, vaikka ystävyydessä on ryppyjä, se säilyy silti. Se on hyvin yksinkertaisesti sanottuna, hyvin arvostettavaa.